Suomen synkkä syksy?

Carlo Maria Lo Savio ja Laavu Solutionsin Pekka Korpela Oulun Yritystakomolla.

Suomen talous ja sen vaikeudet kiinnostavat Italiassa. RAI tv:n Carlo Maria Lo Savio käväisi Suomessa tutustumassa tilanteeseen, ja raportti vierailusta lähetettiin Italiassa 19.12 nimellä Autunno Finlandese.

OULU NOKIAN JÄLKEEN

RAI tv pysähtyi myös Oulussa kysymässä, miten kaupunki on selvinnyt Nokian ja Microsoftin romahduksesta. Oulusta ja Oulussa yrittämisestä haastateltiin Oikian Mikko Lietsalmea ja Laavun Pekka Korpelaa.

Haastatteluissa tuli esille että vaikeuksista huolimatta Oulu on edelleen teknologiakaupunki, jossa on valtavasti osaamista. Alkujärkytyksen jälkeen Nokian raunioille on kohonnut monta uutta toimijaa joita Takomo ja Business Oulu ovat tahoillaan auttaneet alkuun.

Laavu Solutions näkee Oulun alueella paljon asiakaspotentiaalia

Pekka Korpela kertoi että Laavu Solutionsin ajatuksena on hyödyntää Nokialta saatua osaamista ja kokemusta paikallisesti, Oulun alueella. Potentiaalinen asiakaskunta on suuri, kun alueen monet uudet yritykset tarvitsevat liiketoimintansa tueksi tietohallintoa, projekti- ja muutosjohtajuutta sekä IT-ympäristön kehittämistä.

ONKO DIGITALISAATIOSTA SUOMEN PELASTAJAKSI?

Kun talous laahaa, ovat monet alkaneet toivoa digitalisaatiosta sitä viisasten kiveä, joka nostaa Suomen uuteen taloudelliseen kasvuun. Yksinään se tuskin riittää, mutta selvää on, että digitalisaation kelkasta putoajat jäävät kilpailijoiden jalkoihin. Monet yritykset tuntuvat kuitenkin olevan eksyksissä digitalisaation kanssa, eivätkä oikein tiedä, mitä sen kanssa pitäisi tehdä.

Digitalisaatio ei ole itsetarkoitus, vaan väline jolla päästään parempiin tuloksiin. Oikein toteutettuna se tehostaa toimintoja, parantaa tuottavuutta ja tarjoaa mahdollisuuksia uusiin liiketoimintamalleihin.

Laavu Solutionsin palvelutarjonta antaa eväät digitalisaation hyödyntämiseen. Tutustu www.laavusolutions.fi/palvelut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.